Taannoin äiti kysyi minulta mitä haluaisin syntymäpäivälahjaksi? SIlmänräpäyksen mietin ja sanoin tulppaaneja ja olla onnellinen. Eli siis jotian pientä, mutta niin kovin suurta.

Täytin siis perjantaina vuosia, ensimmäisen kerran täällä kaukana (tai oikeastaan kotoa muuton jälkeen) voin todeta että päiväni oli ihana. Ystäväni oli poikaystävänsä kanssa ohikulkumatkalla, näimme kaupungilla, söimme hyvin, juttelimme mukavia.

Heidät hyvästeltyäni ja mukavaa lomareissua toiveteltuani, sain vielä äidin ja lauantaina sitten isänkin kylään. Sain lahjoja, mutta ennnenkaikkea sain tulppaaneja ja olla onnellinen. Lauantaina kierreltiin ostoksilla, nyt minulla on tulevaa lomaa ajatellen uusi turvallinen laskettelukypärä ( olen oppinut, että itsestäkin pitää pitää huolta) ja monta muuta ihanaa juttua :)

Lähipiirin suru-uutinen lauantai aamulta hieman vaimensi tilannetta, mutta vain hetkeksi, koska päätimme muistaa ja kunnioittaa muistoa sytyttämällä kynttilän, mutta kuitenkin jatkaa elämää, sillä en usko että kukaan haluaisi että nukahdettuaan ikiuneen että jäisimme suremaan ja unohtaisimme nauttia elämästä. Sillä niinkuin tässäkin ja monessa muussakin tapauksessa, tilanteet muuttuvat tosi nopeasti. Siksi emme saa olla vaan kuoria, vaan sisältä kaunista iloapulppuavia ihmisiä.

Minulla tästä ihmisestä on hyviä muistoja viimeisimmät Joululta mutta aina ihan lapsuusaikoihin. Nyt pyyhkäisen kyyneleet pois ja suremisen sijaan aion muistella lämmöllä tätä ihmistä ja nauttia elämästä, koska milloinkaan ei tiedä milloin kaikki päättyy.. Halatkaahan läheisiä ja teille tärkeitä ihmisiä, koska joskus se voi olla viimeinen kerta <3

Ihailen pöydällä olevia tulppaaneja, keitän uutta hyvän makuista teetä ja nautin tästä tunteesta, olen onnellinen :)

-MM-